Tuulia Burgherr (os. Appleby) asuu perheineen ja eläimineen Perttelissä Salossa.

Koiran kantaisän laumakäytös

perustuu yhteenkuuluvuuteen

Uudet susitutkimukset osoittavat luonnossa elävän lauman tekevän yhteistyötä ilman johtajuustaisteluja

TEKSTI: SSS | Minna Filppu
KUVA: SSS | Marko Mattila

Valtaosa koiran käytösongelmista johtuu peloista. Seuraavaksi suurin syy on turhautuminen. Johtajuutta koira ei tavoittele.
Uudet tutkimukset todistavat, että koirankoulutuksessa yli parikymmentä vuotta sitten puheisiin noussut johtajuusajattelu joutaa romukoppaan. Vaikka uudet tutkimukset ovat osoittaneet vanhojen puutteet, kestää vuosia ennen kuin tieto etenee oppikirjoihin saati käytäntöön saakka.
Ensimmäisiä susitutkimuksia tehneet tutkijat päättelivät, että susilaumoja johtavat alfaurokset ja alfanaaraat. He päätyivät tuloksiinsa seurattuaan susien käyttäytymistä ”laumassa”, johon oli koottu susia eri puolilta maailmaa. Eläinten sosiaalista käyttäytymistä tutkittiin vankeudessa elävillä susilla, jotka taistelivat milloin mistäkin. Tutkijat tulkitsivat niiden pitävän hierarkiaa yllä jatkuvilla taisteluilla. Tutkimusta varten kerätty joukko ei ollut sukua toisilleen eivätkä ne muodostaneet luonnollista laumaa.
Sittemmin tutkijat ovat saaneet enemmän rahoitusta ja päässeet tekemään havaintoja oikeista, luonnollisesti syntyneistä laumoista. On todettu, että todellisia laumoja johtaa kantaisä ja kantaemä, jotka opastavat ja ohjaavat nuorempia sukupolvia. Johtajat eivät alista eikä niitä haasteta aseman vuoksi.
Susilauma on perhe. Sen sosiaalinen käyttäytyminen rakentuu yhteenkuuluvuuteen ja yhteistyöhön. Lauman jäsenet eivät riitele asemasta, vaan vanhemmat johtavat jälkeläisiä. Todellista susilaumaa luonnossa tarkkailtaessa ei ole 13 tutkimusvuoden aikana nähty yhtään johtajuustaistelua.
Yhteenkuuluvuuden tunteesta syntyy myös kahden lajin eli ihmisen ja koiran toimivin lauma. Koirat voivat keskenään taistella esimerkiksi ruoasta tai luusta, mutta eivät asemasta pomona.

Johtajuusteoria on
synnyttänyt ongelmia

Uusin tutkimustieto ja nykypäivän ymmärrys eivät aina kohtaa, joten vanhan johtajuusteorian soveltaminen koirankoulutukseen tuottaa edelleen ongelmia. Jos omistaja luulee koiran pyrkivän valtaan, hän alkaa useimmiten lisätä rangaistuksia. Ne taas lisäävät koiran pelkoa ja pelko synnyttää lisää ristiriitatilanteita.
Itseään puolustavilla koirilla ei ole johtajuusongelmaa. Jos omistaja tulkitsee koiraa väärin ja esimerkiksi heittää ne selälleen ”johtajuuttaan” näyttääkseen, pelkää koira entistä enemmän.
Koiran näkökulmasta puolustus voi olla ainoa toimiva ratkaisu, jos sitä koulutetaan rankaisemalla. Toiminta voi johtaa aggressioon kouluttajaa tai muita eläimiä kohtaan.
Jos koira ei enää reagoi, se ei tarkoita, etteikö se enää pelkäisi tai että se ei olisi ahdistunut. Koira oppii avuttomuuden, jos se ei ymmärrä, mitä käytöstä siltä on odotettu eikä tilanne ole muuttunut, vaikka se olisi tehnyt mitä. Opitun avuttomuuden tunnetta voi verrata ihmisten kokemaan masennukseen ja koira kärsii sisäisesti. Korkea stressitaso voi aiheuttaa terveysongelmia kuten mahahaavan.

Koira tulkitsee ihmistä
katsomalla tätä silmiin

Susitutkimuksia on hyödynnetty koirankoulutuksessa, koska suden tiedetään olevan koiran kantaisä. Päätelmä on hyväksytty laajasti tutkimuksissa. Siitä tutkijat kiistelevät edelleen, alkoiko koiran kesyyntyminen 15 000 vuotta vaiko peräti 100 000 vuotta sitten. Joka tapauksessa koira on elänyt ihmisen kanssa tuhansia vuosia. Se on muuttunut käytökseltään huomattavasti villeinä elävistä sukulaisistaan.
Aikoinaan ihminen on alkanut kesyttää vähemmän arkoja susia tai ne ovat itse lähestyneet ihmistä esimerkiksi ruoan toivossa. Ystävällinen käytös ihmistä kohtaan on syntynyt vuosituhansien jalostuksen tuloksena: koirasukua on jatkettu aina parhaiten ihmisten kanssa yhteiseloon sopeutuneilla yksilöillä.
Susi ja koira ovat geneettisesti edelleen hyvin läheisiä, mutta kesyyntyminen on aiheuttanut suuria eroja niiden käyttäytymiseen ja todennäköisesti erilaiset geenit ovat aktivoituneet. Koirat ovat kuin nuoria susia: aikuisen koiran käytös muistuttaa sudenpennun käytöstä.
Koirarotuja on yli 400 chihuahuasta irlanninsusikoiraan, mutta niiden geneettiset erot eivät ole edes kolmen prosentin luokkaa. Ulkonäöstään huolimatta siperianhusky ei ole perimältään yhtään sen lähempänä sutta kuin cavalierkingcharlesinspanieli.
Lajina susi on arka ja koira kesy. On vaarallista yhdistää koiranarttu ja urossusi ja odottaa saavansa pentuihin lahjana tuhansien vuosien kesyyntymisen tulosta. Toisaalta koiraakaan ei voi muuttaa takaisin sudeksi risteyttämällä sitä suden kanssa.
Tärkein ero susien ja koirien käyttäytymisessä liittyy kykyyn kommunikoida ihmisen kanssa. Susi ei esimerkiksi katso ihmistä silmiin kuten koira, joka seuraa ihmisen katsetta. Koira ei pelkää ihmistä enää niin paljon.

Kesyyntyminen on
lisännyt ääntelyä

Koiraharrastajat voivat oppia jotain susista, mutta ei kannata luulla, että koira ja susi olisivat täysin samanlaisia, koska ne ovat geneettisesti muuttuneet ja niiden elinympäristö on aivan erilainen. Koira on soveltunut ihmisten ympäristöön eikä sen tarvitse metsästää laumassa.
Kesyyntymisen tuloksena koirille on kehittynyt muun muassa haukkuminen, heiluva häntä, luppakorvat, lyhyempi kallo ja pienemmät aivot.
Sudet ääntelevät vain vaaratilanteissa, ennen metsästystä ja osoittaakseen reviiriään. Kotikoirilla on vähemmän tilaa ja haukkumisen laukaisevia ärsykkeitä on niiden elinpiirissä enemmän. Koirat haukkuvat herkemmin, koska niiden alueelle tulee useimmin joku, josta pitää ilmoittaa haukkumalla. Jotkut rodut on jalostettu haukkumaan. Haukkumisen sävystä kuulee sen syyn eli aiheuttaako ääntelyn esimerkiksi huomionhaku, vahtiminen, varoitus, pelko vai jahti.

Epävarmuus synnyttää
käytösongelmia

Moni koiranomistaja kokee, että hänen koirallaan on käytösongelma. Niitä ratkottaessa on selvitettävä, mikä tunnetila saa koiran käyttäytymään tietyllä tavalla. Useimmat ongelmat juontavat koiran epävarmuudesta ja joskus omistaja on tietämättään pahentanut tilannetta.
Usein käytösongelman oireena on haukkuminen. Myös koiran yli-innokkuus voi kertoa epävarmuudesta.
Koiran itseluottamus syntyy kokemuksista, oppimisesta ja genetiikasta. Aina käytösongelmien takana ei ole huonoja kokemuksia, vaan voi olla, että koiralla ei ole riittävästi kokemuksia. Silloin se pelkää uusia tilanteita. Pentuiän kasvatus ja koiran sosiaalistaminen ovat erittäin tärkeitä, jotta koiralle ei synny pelkoja ja käytösongelmia.
Kuuden ensimmäisen viikon aikana pennut ovat erityisen uteliaita ja silloin niiden on helppoa tutustua uusiin asioihin kuten ihmisiin, koiriin, ympäristöön ja esineisiin. Kahdeksanviikkoisena pennusta tulee varovaisempi.
Pahinta on pitää pentuja erityksissä liian rauhallisessa ympäristössä. Pennun kehityksen kannalta on parasta, että se voi osallistua perheen arkielämään. Pennun on annettava tottua ympäristöönsä rauhassa eikä sitä saa pakottaa mihinkään, mitä se pelkää.
Tärkeää on myös muistaa olla antamatta pennulle aina heti kaikkea, mitä se haluaa, koska silloin se ei opi käsittelemään turhautumista. Jo emä opettaa tätä jättämällä joskus pennut yksin, vaikka ne haluaisivat vielä imeä.
Koiran ongelmakäyttäytymistä voi muuttaa muuttamalla sen tunnetilaa pelottavissa tilanteissa. Ongelmien hoito on yksilöllistä ja se on aloitettava ottamalla tilanteet hallintaan ja tekemällä koiran olo turvalliseksi.
Monesti kastrointia on tarjottu vastaukseksi uroskoiran erilaisiin käytösongelmiin. Nykytiedon mukaan se voi pahentaa tilannetta, sillä testosteroni on tärkeää koirien itsetunnolle. Pelokas koira voi pelätä kastroituna vielä enemmän, kun testosteronintuotantokin on vähentynyt.

Koulutustapa vaikuttaa
koiran hyvinvointiin

Eläin oppii koko ajan eikä vain silloin, kun ihminen päättää kouluttaa sitä. Tehokkaan kouluttamisen tärkeimpiä asioita ovat selkeä signaali siitä, mitä kouluttaja koiralta haluaa, palkitsemisen oikea ajoitus ja kaiken toiminnan johdonmukaisuus. Koiralta on vaadittava aina samaa käytöstä ja palkittava samasta, koska koira ei voi ymmärtää, miksi joku asia olisi joskus sallittua ja joskus ei.
Koulutuksessa on suositeltavaa käyttää useimmiten positiivista vahvistamista eli kehuja ja makupaloja. Palkitsemisesta seuraa ilo, joka johtaa siihen, että koira haluaa tehdä useammin pyydettyä asiaa. Positiivisesti vahvistetut koirat ovat motivoituneempia oppimaan lisää.
Toinen oppimismuoto on jonkun miellyttävän asian poistaminen. Kun makupalaa ei saa, seuraa turhautuminen, joka saa yrittämään uudestaan.
Hihnasta nykimisen lopettaminen koulutuspalkintona tai koiran takapään maahan työntämisen lopettamisen istumista opetettaessa on vain helpotus eikä koira välttämättä opi siitä mitään.
Jos kouluttamisessa käytetään rankaisua, siitä seuraa pahimmassa tapauksessa pelko-ongelma, koska rangaistuksen optimaalinen taso ja ajoituksen saavuttaminen on lemmikin omistajalle vaikeaa.
Koulutustapa vaikuttaa koiran hyvinvointiin. Rankaisemalla koulutetut koirat eivät saa tuntea iloa kuten palkitsemalla koulutetut.
Koulutuksen aluksi koiraa palkitaan kunnes se on ymmärtänyt tehtävän. Jo opitusta asiasta palkinto kannattaa antaa epäsäännöllisesti ja lopulta enää silloin tällöin.
Jos koiraa rangaistaan ei-toivotusta käytöksestä, täytyy rankaisun täytyy ajoittua täsmälleen epätoivottuun käytökseen tai muuten koria yhdistää sen johonkin muuhun rangaistushetken tilanteeseen. Rangaistuksen on oltava ensimmäisellä kerralla tarpeeksi vahva, jotta ei-toivottu käytös loppuu. Muuten koira vain tottuu rangaistukseen eikä opi mitään.

Elekieli varoittaa hyvisä ajoin
aggression etenemisestä

Koirarotujen mahdollisuudet kommunikointiin vaihtelevat, koska niiden ulkonäkö poikkeaa toisistaan suuresti. Soikean mallisissa kasvoissa on eniten mahdollisuuksia elekieleen. Suden kasvoissa monta lihasta, joilla se pystyy muuttamaan ilmeitään.
Iso koira pystyy pientä paremmin esimerkiksi rauhoittelemaan toista koiraa menemällä matalaksi, kun toinen näkee selvän eron sen eleissä. Koira käyttää eleisiin koko kehoaan. Ihmisen on tärkeää oppia koiran elekieli voidakseen tulkita eläintä.
Esimerkiksi koiran aggression etenemisessä on monta vaihetta, ja ihmisellä on pitkä aika reagoida eleistä luettaviin varoitusmerkkeihin. Koira on ennen puremista yrittänyt jo monin tavoin päästä pois pelottavasta tilanteessa. Aggression portailla on noustu jo melko ylös, jos ihminen huomaa viestit ongelmasta vasta silloin, kun koira murisee.
Ensin koira voi esimerkiksi haukotella, vilkuilla ja nuolla nenäänsä. Näillä toiminnoilla se rauhoittelee itseään tilanteessa, jossa se on ymmällään tai epävarma. Sen jälkeen rauhoittelu jatkuu pään ja koko kehon pois kääntämisellä, istahtamisella ja tassun nostolla. Jos tilanne jatkuu, koira yrittää kävellä pois. Jos tilanne ei laukea se alkaa hiipiä kohti ja vetää korvat taakse.
Seisahtuva koira kyyristyy ja pitää hännän alhaalla. Se voi myös yrittää saada tilanteen laukeamaan menemällä selälleen. Aggression edetessä koiran keho jäykistyy ja se alkaa tuijottaa. Jos ei näistäkään keinoista mikään saa tilannetta laukeamaan, koira alkaa murista, nappaa ja lopulta puree.

Artikkelia varten on haastateltu Salossa asuvaa eläinten käyttäytymistieteen asiantuntijaa, eläinlääkäri Tuulia Appleby´a. Appleby luennoi Helsingin eläinlääketieteellisen opiskelijoille ja pitää miehensä David Applebyn kanssa käytösklinikkaa Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa. Pariskunnalla on eläinlääkäriasema AB-klinikka Somerolla.