– Hauska tavata! Viuhka ja Otto tahtovat kumpikin leikkiä.

KOIRA KERTOO OLOSTAAN ELEILLÄ

Sanaton viestintä on paljon ääntelyä tärkeämpää

TEKSTI: SSS | Minna Filppu
KUVAT: SSS | Marko Mattila

Koirat viestittävät tunteistaan ja olotilastaan eleillä. Niiden muista viestintäkeinoista hajuaisti on tärkeä. Sen sijaan ääntelyn merkitys on vähäisin. Ihmiset käyttävät kommunikoinnissaan täsmällisiä sanoja, mutta koirat viestivät enemmänkin tunnetiloistaan. Eleet kertovat, onko niiden hyvä vai huono olla, ovatko ne innostuneita, ahdistuneita vai käyvätkö ne ylikierroksilla.
Eläinten käyttäytymistieteen asiantuntija, pertteliläinen eläinlääkäri Tuulia Appleby huomauttaa, että ihmistenkään välisessä kanssakäymisessä puhe ei ole niin tärkeää kuin luullaan.
– Ihmisten viestinnästä 60–70 prosenttia on elekieltä. Tietoa annetaan ja tulkitaan paljon ilman puhetta. Siksi puhelimessa ja tekstiviestittelyssä syntyy usein väärinkäsityksiä, kun niistä puuttuvat äänensävy ja eleet.
Appleby toteaa, että koirat kuitenkin ääntelevät selvästi enemmän kuin niiden kantaisät sudet. Ääntelyn lisääntymiseen vaikuttavat todennäköisesti jalostuksessa tehdyt valinnat sekä erilainen elinympäristö. Sudet ääntelevät havaitessaan uhkaa, kokoontuessaan metsästämään ja erityisesti tavatessaan toisen lauman. Koirat tapaavat huomattavasti useammin muita koiria kuin sudet toisiaan.
Koirat kommunikoivat monipuolisesti välttääkseen tappeluja ja käyttävät siihen kaikki keinonsa. Koiran stressi on suurempi silloin, kun sillä ei ole pakoreittiä. Hihnassa kulkevat kohtaavatkin useammin ongelmia kuin vapaana olevat, koska remmi estää pakenemasta paikalta.
Tuulia Appleby korostaa, että koiranomistajien on tärkeää tunnistaa etäisyyttä vähentävät ja sitä lisäävät signaalit. Ne näkyvät koirien eleissä monin tavoin.

Konfliktia vähentävillä signaaleilla koira haluaa tyynnyttää toista koiraa tai ihmistä. Ne etenevät pienestä eleestä suurempiin. Koirat haukottelevat, lipovat huuliaan, kääntävät katseensa pois, istahtavat, vetävät korviaan hiukan taakse, laskevat pään ja kaulan alas, nuolevat toista koiraa tai ihmistä ja yrittävät kävellä pois.
Tappelua välttämään pyrkivä koira voi myös jämähtää paikoilleen, irvistää, laskea hännän alas, nostaa karvat pystyyn lapaluusta ristiselkään ja nostaa etutassuaan. Jos koira kääntyy selälleen, se on jo hyvin stressaantunut, epävarma ja peloissaan.
Konflikteja lisääviä signaaleja ovat suoraan silmiin tuijottaminen, yritys vaikuttaa suuremmalta kuin onkaan, toisen koiran pois työntäminen, murina, hampaiden näyttäminen, pään ja kaulan korkea asento sekä karvojen nostaminen pystyyn koko selän pituudelta. Myös häntä voi olla korkealla.
Tappeluun valmistautuvalla koiralla on monenlaisia eleitä riippuen siitä, onko se puolustuskannalla ja pelokas vai itsevarma ja vaativa. Se voi hiipiä kohti, pysähtyä, kyyristyä, pitää häntää alhaalla, jäykistyä, tuijottaa, murista, napata ja lopulta purra.
– Jos koiraa on kielletty murisemasta, voi näyttää siltä, että se puree yhtäkkiä. Näin ei ole, vaan koiralta on estetty mahdollisuus varoittaa murinalla, Appleby muistuttaa.
Loppuravistelu osoittaa ahdistaneen tilanteen olevan ohi.
Aggressiivisuuden taustalla on yleensä pelko tai turhautuneisuus. Pelkäävä koira näyttää usein koko hammasrivistönsä ja itsevarmempi hyökkääjä vain etuosan hampaistaan.

Useimmin väärin tulkittuja eleitä on koiran epävarmuus omistajan tullessa kotiin. Monesti ihminen väittää, että koira tietää tehneensä jotain väärää yksin ollessaan ja että koira häpeää hänen tullessaan kotiin. Tämä ei pidä paikkaansa. Eläinten käytösongelmiin erikoistunut Tuulia Appleby korostaa, että ajattelumalli on koiralle liian monimutkainen.
– Koira ei erota moraalisesti oikeaa eikä väärää. Se ei tiedä tehneensä väärin, mutta erottaa herkästi ihmisen reaktiot. Se, mikä saattaa näyttää häpeämiseltä, osoittaa koiran jännittävän tai pelkäävän ihmisen reaktiota, hän painottaa.
Toiset koirat purkavat stressiään käymällä ylikierroksilla. Innokkaalta näyttävä koira ei välttämättä ole iloinen, vaan kotiin tulevan omistajan yli-innostunut tervehtiminen voi kertoa kärsitystä eroahdistuksesta.

Tunteet tarttuvat niin ihmisten kuin koirienkin kesken, mutta myös eri lajien välillä. Sekä ihmisten että koirien hormonitasot muuttuvat, kun lajit viettävät aikaa keskenään. Elimistöön erittyvä oksitosiini levittää hyvää oloa ja turvallisuutta.

RODUNJALOSTUS VÄHENSI KOIRAN VIESTINTÄKEINOJA

Sudet ilmehtivät paljon päänsä lihasten avulla, mutta jalostuksen myötä monien koirarotujen päänlihakset ovat vähentyneet. Niinpä kaikki rodut eivät pysty kommunikoimaan keskenään yhtä hyvin kuin toiset.
Koiran kallon pituus vaihtelee seitsemästä sentistä 28 senttiin, kun suden kallo on 30 senttiä. Eniten pään elekielestä on jäljellä saksanpaimenkoirilla ja huskyilla. Sen sijaan esimerkiksi spanieleiden viestintämahdollisuuksia ovat merkittävästi vähentäneet roikkuvat korvat ja pyöreä pää.
Kaikki koirat eivät myöskään näe yhtä hyvin eivätkä siksi pysty tulkitsemaan muita. Eläinlääkäri Tuulia Appleby kehottaa nostamaan pitkäturkkisilta koirilta otsatukan pois silmien edestä, jotta nämä pystyisivät havainnoimaan maailmaan helpommin.
Hännänkäytössäkin on rotukohtaisia eroja: näkyvä ja liikkuva häntä erottuu paremmin kuin roikkuva. Häntä on riippuvainen koiran mielialasta. Se osoittaa niin intoa kuin pelkoakin.
Koiran näkökyky lähentelee punavihersokeutta. Se näkee ihmistä paremmin pimeässä ja erottaa hyvin liikkeet. Koirat erottavat tarkimmin keltaisen ja sinisen, mutta punaisen pallon löytyminen vihreältä nurmelta vaatii hajuaistin käyttöä.
Myös ihmisten tunnistamisessa näiden haju on koiralle olennaisempi kuin puheääni tai ulkonäkö. Usein koira tunnistaa tutun ihmisen vasta hajun perusteella.